Joskus saatoin nauraa ääneen ilman syytä, koska olin niin onnellinen. Tunsin erilaisia tunteita ja tunnistin ne. Nyt en oikeastaan jaksa välittää olenko surullinen vai vihainen, en jaksa, enkä tiedä mistä se johtuu.
Olen jollain lailla tyhjän päällä nyt. Lukio loppui ja minulla ei ole mitään. Olen kotona yksin itseni kanssa. Kuuntelen päivät pitkät ajatuksiani, jotka ovat ristiriitaisia. Toinen ääni käskee syömään, koska on nälkä, toinen tyrmää ajatuksen pahoilla sanoilla. Päässäni humisee enkä saa mitään aikaiseksi. Minulla on syyllinen olo, koska muut ahertavat töissä ja koulussa, minä kulutan päiväni maaten sohvalla kuunnellen ajatuksiani ja treenaten, sillä salille en jaksa lähteä.
Toisaalta tämä "vapaa" on varmasti jaksamiselleni hyväksi, sillä saan levätä ja kerätä voimiani. Silti olen jatkuvasti todella väsynyt, vaikka nukun kymmenen tuntia melkein joka yö. Olen väsynyt olemaan väsynyt, jälleen.
Olen syömisteni kanssa todella ristiriitaisessa suhteessa. Toisaalta ajattelen, etten kestä olla syömättä, ja toisaalta taas, että on pakko syödä vähemmän ja vähemmän. Näen peilistä itseni aina vain isompana ja isompana... silti tunnen kylki-, lonkka- ja solisluuni selkeämmin kuin ennen. En tiedä enää mitä uskoa. Omia silmiäni, tuntoaistiani vaiko muiden sanoja.
Kokoan kerran murtunutta muuriani taas uudelleen.
Paljastin itsestäni liikaa ja nyt pelkään tulevaa.
Pala palalta muuri vahvistuu ja päästän itsestäni ulos aina vain vähemmän.
En osaa enää kertoa olostani tai jaksamisestani, en löydä sille sanoja.
Työnnän ihmisiä kauemmas, en anna tulla lähelle.
Teen muuristani vahvan, en anna sen murentua enää.
En halua, sillä pelkään liikaa.
Minä mokaan kaiken aina uudestaan. Olin satuttamatta itseäni kolme kuukautta, se oli minulla pisin aika ilman. Kaikki tämä meni hukkaan yhtenä valvottuna yönä, jolloin en jaksanut enää, jolloin hukuin loputtomiin kyyneliini. Niihin joita olin pitänyt taas sisälläni aivan liian kauan.
En ole varmaan täällä edes kertonut viiltelystäni. Se on sanana jo raskas kirjoittaa, en halua tehdä niin. Pakko päästä eroon. Lupauksia, joiden puolesta aina pelkään.
