Vähän surullisempi olo tänään. On vaikeuksia... Erilaisia vaikeuksia. Mutta niistä kaikista en jaksa nyt kirjoitella, vain yhdestä syntyy tähän tekstiä.
Syöminen on siis tämä vaikeus, josta haluaisin tänään tänne kirjoittaa. On vähän hankalaa elää ajatellen syömistä, elää syödäkseen tai olemaan syömättä. Luin tuossa yksi päivä Kg-lehteä, missä oli sellainen pieni kysely itselleen. Mitä enemmän ruksitti väittämiä (edes mielessään), sitä pahempia ongelmia syömisen kanssa on. Aika lailla laidasta laitaan syömisongelmani ovatkin.
Niitä ei ole diagnosoitu, vain "sekamuotoisia syömishäiriöoireita" on siitä huolimatta eräässä lääkärin B-lausunnossa lukenut. Ja tosiaan - ne ovat sekamuotoisia, ääripäästä toiseen heilahtelevia. On syömättömyyttä, mutta vastapainoksi myös ahmimista. On anorektista, on bulimistista, on BEDin tyyppistä. Suurin ongelma on pääni sisällä, ei niinkään syömiskäyttäytymisessäni tai liikunnan määrässäni. Ei juuri muissakaan tavoissa hallita painoa, vaikka se pyöriikin päässäni ja laihdun jatkuvasti. Olen laihtunut vuodessa noin 22 kiloa, mikä on todella iso ja huikea saavutus. Silti näen itseni aina vain entistä lihavampana. Viimeksi tänään eräs ystäväni sanoi, että olen laihtunut selkeästi... Miksi sitten näen itseni aina vain lihavampana? Miksen sitten osaa suhtautua ruokaan elintärkeänä asiana, vaan "pelleilyn" kohteena? Mielihyvänä, mielipahana. Vähän sekavana.
Miksi sitten en osaa vain antaa syömisteni olla? Miksen tee mitään, vaikka vielä voisin tehdä asioille jotakin? Miksen voi lopettaa jatkuvia päässäni huutavia ajatuksia, jotka antavat ohjeita syömisteni suhteen?
Koska olen heikko, voimaton ja uupunut. Koska olen vain minä.
Ja alle laitan vielä kappaleen, joka ikään kuin voisi kertoa minusta, Sanjasta.
Mariska & Pahat sudet: Kukkurukuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti