Viime päivinä olen vakuutellut itselleni, että tämä on vain vaihe, joka menee ohi. On niin helppoa syödä, mutta vielä helpompaa on työntää sormet kurkkuun ja oksentaa. Silloin vain vakuuttelee sanoilla: "Tämä on vain tähän ikään kuuluva vaihe, joka menee kyllä pian ohi. Tämä on vain väliaikaista. Tämä on aivan normaalia." Silti tiedän, ettei tämä mene ohi noin vain.
Ennenkin on ollut tällaista. Ennenkin olen tarvinnut tähän apua. Käyn edelleen psykiatrian poliklinikalla, mutta voinko ottaa asian siellä todella puheeksi? Voinko todella ajatella, että kukaan voisi ymmärtää tätä tuskaa, mitä tämä oksentelukierre - bulimia? - tuo tullessaan? Ehkä vain sellainen, joka on kokenut saman, voi ymmärtää.
Jollain tapaa tämäkin on riippuvuus. Jollain tapaa tämäkin kertoo pahasta olostani, vaikka mieleni onkin ollut todella virkeä viime aikoina. Ainoastaan syöminen, sen ajattelu ja sen toteuttaminen tuottavat tuskaa. Ja ennen kaikkea tämä ahdistus oksentamiseni jälkeen.
Anteeksi, oli pakko vuodattaa tämä asia. Kaikkihan on muuten todella hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti